Neulontain blogissa oli sukkautelua ja piti oikein ryhtyä miettimään omaa suhdetta sukkien neulontaan. Ensimmäiset sukat olen neulonut ala-asteella ja muistaakseni vihasin sukkien neulomista kahdella puikolla - mun mielestä olisi pitänyt tehdä perinteisellä tavalla kuten isotkin ihmiset tekivät! Seuraavat sukat neuloin sitten 7. luokan käsitöissä ja niistä piti eilen illalla oikein ottaa kuvakin - eihän noita enää raaski käyttää, mutta hymyssä suin katselin niitä ja ajattelin, että olipas kunnianhimoinen sukkapari kirjoneuleineen:) Hassuna yksityiskohtana noilta käsityötunneilta on jäänyt mieleen lennokkaat ajatukset villalankaravintolasta - parasta käsityötunneissa taisi olla tyttöjen yhteiset jutut, tasainen puheensorina ja hyväntuulisuus. No, kirjoneulesukat onnistuivat hyvin ja käsityönopettaja muisti kympillä todistuksessa.

Näiden sukkien jälkeen tuli taukoa sukkien neulomiseen - tai neuloin, mutta sukkaparit ufoutuivat ja neulominen oli taka-alalla.

Nykyään sukkien neulonta alkaa harvemmin tarpeesta, koska sukkia ei kulu sitä tahtia kun niitä valmistuu. Tarpeeseen neulon lähinnä omille lapsille sukkia, mutta useammin kimmokkeena on kiva ohje, ihana lanka tai sitten halu antaa lahjaksi sukat. Sukkien neulominen on ehdottomasti välityö, vaikka joku kinkkisempi malli vaatii sitten välityön välityöksi jotain yksinkertaista - mutta sukkakudin on helppo kuljettaa mukana ja usein mallineule jää helposti mieleen eikä ohjetta tarvitse juuri katsella. Paitsi baijerilaissukissa, joiden purkaminen kaivertaa vieläkin mieltä! 

Jemmassa on tällä hetkelläkin useampi pari sukkia annettavaksi eteenpäin, mutta välillä valmistuneesta sukkaparista ei raaski luopua ja oma ja miehen villasukkakori ovat ääriään myöten täynnä. Lähipiirin miehille teen useimmiten ihan perussukkia, samoin kuin pienemmille lapsillekin. Mieluiten teen kuitenkin sellaisia sukkia joissa on joku juju - pitsiä, palmikkoa tai muuten mielenkiintoista pintaa. Palmikkopuikon kanssa touhuamisesta sukkien yhteydessä en kuitenkaan pidä kovasti, joten jos mahdollista, niin mieluiten sukkiin pieniä palmikoita, joista selviää ilman apuvälineitä.

Sukkalankoja tuntuu olevan liiankin helppo ostaa, yksi kerä sitä sun tätä on varastoitunut sukkalankalaatikkoon, mutta yhteistä niille on langan ohuus - mieluiten neulon sukat 2,5 mm:n puikoilla. Mallista riippuen yksiväristä tai kirjavaa, kunhan langassa on enemmän villaa kuin keinokuituja. Haaveissa on hankkia Mokkasukkaa ja Lornan sukkalankaa kokeiltavaksi. Aika harvoin poden pahaa toisen sukan syndroomaa, koska sukkia tulee neulotuksi muiden töiden ohessa - jos sukka kyllästyttää, niin teen välillä jotain muuta ja palaan sitten takaisin sukankutimeen.

Perussukat tulee neulotuiksi ihan omasta päästä, mutta muuten tartun mielelläni ohjeeseen - sukkakirjoja on kertynyt jokunen ja yksi on tilauksessa:) Sukkiin on olemassa niin paljon ihania ohjeita, että valinnan vaikeus on todellinen ongelma. Jos neulon sukat ohjeesta, niin teen usein ohjeen mukaisen kantapään ja jos malli on "otsatukan" alta, niin kantapää on peruskamaa. Ranskalainen kantapää on ehdottomasti mukavin jalkaan, istuu hyvin ja sukka pysyy paikallaan, mutta en vielä muista ohjetta ulkoa.

Mieluiten teen sukat ihan perinteisesti aloittamalla varresta ja päättämällä varpaisiin, mutta joskus on ihan kivaa vaihtelua tehdä päinvastaisestikin - varsinkin, jos lankaa on vain vähän. Kantapään tekeminen nurinkurisesti ei vain tahdo onnistua niin hyvin kuin oikein perin neulottaessa, joten pienellä varauksella suhtaudun noihin nurinkurisuuksiin. Tietenkin sitä voisi harjoitella...

Eipä minulla mitään ihmeempiä sukkaniksejä ole - hyvillä työvälineillä homma sujuu paremmin ja kaunista lankaa on mukava neuloa!

Tällaisia sukka-ajatuksia pitkäperjantaina,

Outi