Huh, huh... taas on joulu onnellisesti ohi, ja vieraiden lähdettyä olen löhönnyt täydellä vatsalla uutukaisen kauratyynyn kanssa sohvannurkassa potemassa särkevää ristiselkää kudin kädessä. Runsaasti neulova ystävä oli löytänyt varsin osuvan lahjan eli Frantsilan lämmitettävän kauratyynyn, kiitos hänelle! Joulunpyhät ovat kuluneet kuin siivillä, mutta jotain sain viime tipassa valmiiksi ennen aattoa, kiitos Hevoskuiskaaja -leffalle. Huomaatteko sukan varressa mitään outoa?? Toisen sukan varressa langassa oli solmu, jonka jätin varsin pienelle huomiolle kaikessa kiireessä. Kunnes havahduin toista sukkaa aloittaessa, että lankahan tulee ihan päinvastaisessa järjestyksessä kerästä eli raidat olisivat menneet eri järjestykseen... että mä tykkäsin taas tän kotimaisen valmistajan langasta! Sen vuoksi molemmissa sukissa on varressa tummanruskea raita, jonka keskellä on vaaleampaa ruskeaa. Onneksi tuota raitalankaa ei jäänyt enää kuin pienen pieni jämäkerä.

Nämä sukat ovat kokoa 45, silmukoita oli 52 ja puikkoina 3 mm:n ja 3,5 mm:n lyhyet bambupuikot. Ihan perussukat vyötteen ohjeella.

315195.jpg

Ilmeisesti olin taas ollut kohtuullisen kiltti, koska joulupukki muisti minuakin usealla paketilla. Yhdestä paketista paljastuivat vinkeät punaiset joulusukat (anopin tekemät), joista voisin laittaa kuvan myöhemmin. Mutta ostin ennen joulua itse itselleni joululahjaksi Elaine Rowleyn toimittaman Socks, socks, socks- kirjan, jossa on toinen toistaan kauniimpia sukkia. Ehkä tulevana vuonna toteutan siitä jotakin tai sitten tyydyn ihailemaan kuvia!

315198.jpg

Kaikkien joululahjaneulomisten jälkeen puikoilla on edelleen isännän sukat, jotka valmistuvat lähipäivinä (viimeisestä sukasta puuttuu puolet jalkaterästä, toinen on päättelyitä vailla valmis) sekä omat kirjoneulelapaskynsikkäät, jotka toivon saavani loppiaiseen mennessä valmiiksi. Sitten ei ole mitään erityistä neulottavaa, vaan mietiskelen kaikessa rauhassa jotain uutta, todennäköisesti Rowanin vihreästä Wool Cottonista itselle neuletakkia (tosin Knitting Gardenista alkusyksystä tilattu ohjelehtinen on edelleen jälkitoimituksessa) tai sitten isännälle villapaitaa Nallesta... toisaalta vihreästä Floricasta on suunnitelmissa tehdä neuletakki, joten Wool Cottonin lehteä odotellessa voisin tehdä Floricasta jotain, koska tummanvihreä väri sopisi talveen paremmin. Ja onhan ryijy odottamassa tekijäänsä, jahka saan työpöydältä raivattua kaikki korttiaskartelutarvikkeet...

Mukavia välipäiviä!

Outi