Sukkien neulominen on jostain syystä jäänyt vähän taka-alalle ja koska punaiselle sukalle ei innostanut vielä tehdä paria, niin päätin tehdä aivan tavalliset perussukat isojalkaiselle miehelle eli sukkien koko on noin 45. Lankana sukissa on 7-veljestä Raita, väri 849 ja kantapäässä ja kärjessä harmaa (043) 7-veljestä. Jotenkin sukkien tekeminen kokonaan raitalangasta, jossa raidat toistuvat noin säännöllisesti ei houkutellut. Puikoiksi otin kolmosen 16 cm:ä pitkät Cloverin bambusukkapuikot, joiden kanssa on ilo neuloa. Ohjeena oli raitalangan vyötteen ohje ja sovelsin Tuulan sivujen sukkakokotaulukkoa. Eli perussukat extra-pitkillä varsilla, sopivat hyvin saapassukiksi. Ajattelisin lahjan saajan ilahtuvan sukista, sillä hänen avovaimonsa ei käsitöistä välitä ja taas on yksi joululahja vähemmän mietittävää!

217726.jpg

Jostain syystä raitalangassa oli harmaassa raidassa siellä täällä sinisiä täpliä, jotka pistävät ikävästi silmään:

217727.jpg

Raitalangan jämistä saisi vielä toisiin työsukkiin varret, mutta harmaalla ilmalla harmaat ja tummat sävyt eivät oikein innosta. Joten seuraava sukka on iloisemman värinen, kaiketi alkukuussa esitellylle punaiselle täytyy tehdä pari.

Talven Novita oli syksyn numeroa positiivisempi yllätys, muutamia ihan kivoja juttuja. Nallesta neulottu ruskea miehen neulepaita oli kivannäköinen (ja siihen löytyisi grafiitinharmaata varastosta) samoin kirjoneulelapaset inkeriläisittäin. Tosin niihin en tekisi ihan niin riemunkirjavia varsia, värithän ovat kuin huoltoasemalta... Neljän lapsen kummitätinä olisin kaivannut enemmän lastenneuleita, tässä lehdessä ei ollut juuri malleja alle metrin mittaisille miehenaluille. Jotenkin ajattelisin, että juuri pienille lapsille mummut ja muut neuloisivat pehmeitä paketteja? Ja pitääkö samaa mallia käyttää joka kuvassa? Ok, kustannuskysymyshän se osaksi on, mutta silti. Innolla odotan jo marraskuussa ilmestyvää Modaa, siinä on viime aikoina ollut enemmän malleja minun makuun.

Että näin. Lauantaina on neulahuovutuskurssi, jota odotan mielenkiinnolla. Ylimmässä kuvassa sukkien takana vilahtanut isokomeamaksaruoho on täydessä kukoistuksessaan ja säilyy uskomattoman kauan maljakossakin, muuten pihalla alkaa olemaan kovin syksyistä.

Outi