Neuloin yöllä silmät sikkaralla hihoja neuletakkiin ja todennäköisesti saan ne tänään valmiiksi. Sitten enää kappaleiden yhdistäminen ja kaulus ja vetoketjun kiinnitys. Kaikki sellaisia operaatioita, jotka tavallisesti tökkivät vastaan ja ovat helposti myöhempään ajankohtaan lykättäviä, mutta tällä kertaa oikein odotan pääseväni niiden kimppuun. Sillä tällä kertaa minulla on käytössä Salainen ase: Chibin- neulat ja viimeistelytekniikkakirja. Tähän asti olen aina tehnyt liian terävällä suoralla neulalla ja oman pään mukaan...

Mutta aamulla kopsahti postilaatikkoon uusi Moda, joka ensivilkaisulla vaikutti ihan mukavalta: erityisesti haarukkapitsihuivi ja neulottu myssy Kitten Mohairista olivat mieluisia. Äitini on joskus 70-luvulla tehnyt minulle peiton haarukkapitsinä, ja työväline on kulkeutunut minun kaappiini, täytyy harjoitella miten uusi tekniikka sujuisi. Lankaa on ja työvälineetkin, joten jos jossain välissä... Harvemmin innostun leikkaamaan lehdistä lankatarjouskuponkeja, mutta nyt en voinut välttyä, sillä pakkohan terveysvaikutteista sukkalankaa on päästä kokeilemaan! Aloe veraa ja jojoba-öljyä, joten pitäisi neulojan käsienkin pysyä kauniina. Ja sukkalankojahan ei voi olla liikaa... Sukkalangat ovat saksalaisen Austermannin valmistamia.

176109.jpg

Eli päivän saldo oli terveysvaikutteista lankaa, mieltä piristäviä uusia malleja Modasta ja loistavaa seuraa kaupungilla: pian 5 kuukauden ikäinen kummipoika ja hänen äitinsä. Pienet miehenalut jaksavat kaupungilla kulkemista huomattavasti isoja miehiä paremmin ;)

Outi