Ostin aikaisemmin kesällä ihanan vyyhdin käsinvärjättyä suomenlampaan villaa, joka eilen alkoi huutelemaan kerimistä lankakorista. Ja koska vyyhti oli valmiiksi kahdeksi keräksi keritty, niin toki siitä piti tehdä jotakin. Ajattelin, että tuollainen värjätty lanka olisi mukava lapasissa, joten tuumasta toimeen. Lanka oli vahvuudeltaan kutakuinkin 7-veljeksen  vahvuista, joten puikoiksi otin varteen 3 mm:n puikot ja muuhun osaan 3,5 mm:n puikot. Ranteessa on joustinneuletta 36 silmukalla (1 o, 1 n), jonka jälkeen lisäsin jokaiselle puikolle yhden silmukan. Käden selkäpuolelle tuli kahden kerroksen helmineuletta, kämmenpuoli on oikeaa. Kärjessä on nauhakavennus: ensimmäisellä ja kolmannella puikolla ensimmäinen silmukka oikein, sitten kaksi oikein yhteen (ylinostokavennus) ja vastaavasti toisen ja neljännen puikon lopussa toiseksi ja kolmanneksi viimeinen silmukka oikein yhteen ja viimeinen neulottiin oikein. Peukalo on tehty ihan perinteisesti neulomalla 8 silmukkaa erivärisellä langalla, siirtämällä nämä takaisin vasemmalle puikolla ja neulomalla uudelleen. Lopuksi apulanka poistettiin ja langan alapuolella olevat silmukat ja yläpuolella olevat silmukanpohjat poimittiin puikoille ja neulottiin tarpeellinen määrä peukaloa, kunnes lopussa kavennettiin joka kerroksella puikon lopussa.

152133.jpg

Syksyllä tarvitsee pyöräillessä hivenen pitempi vartiset lapaset, muuten olisi ehkä lyhyemmät varret olleet paremmat. Tämä oli ihan mukava pieni väliprojekti, johon väriltään sopivat villasukat voisi neuloa Salaiselta Neuleystävältä tulleesta Opalin sukkalangasta.

Outi