Muutamassa blogissa olen törmännyt esittelyihin neulekorien sisällön esittelyyn, mutta taidan tällä kertaa oman korini väliin. Sen sijaan kaivoin korin pohjalta muutamat viimeistelyä vailla olevat kutomukset ja vietin sunnuntaina ja eilen viimeistelypäivää.

Aikaisempien lapasten yhteydessä tikuttelin vielä lumiukkolapaset ja tavalliset vihreät lapaset Nallesta. Lapaset olivat pitkään korissa odottelemassa kirjailuja ja vihdoin sain kaiveltua neulan ja muliinilangan lumiukon kirjailemiseen. Tein lumiukolle solmupistot (french knot) silmiksi ja napeiksi, jonka jälkeen kirjailukiintiö oli täynnä... porkkananenäksi sekalaisia pistoja ja sillä hyvä, ekan lapasparin jälkeen ajatus vihreistä peruslapasista ilman mitään koukeroita alkoin tuntumaan niin houkuttelevalta, että toistaiseksi saavat olla ilman:)

3902779387_847935d362.jpg

Sokerina pohjalla oli eka vekaran villatakin viimeistely - neuloin villatakin Rowanin  Felted Tweedistä, joka oli aivan ihanaa neulottavaa! Tai mitä muuta lanka voi olla, jos siinä on merinovillaa, alpakkaa sekä viskoosia ja lopputuloksena on tweedmäinen pinta? Tätä lankaa pitää jossain vaiheessa saada ehdottomasti omaa neulettakin varten!

3902777337_db869e276e.jpg

Villatakin malli löytyy sekä netistä että lehdestä (Moda 6/2004). Puikoiksi valikoituivat 3,25 mm:n pyöröt ja ohjeesta poiketen tein kainaloihin asti neuleen yhtenä kappaleena. Mitä vähemmän saumoja, sen parempi... Tosin yritin tällä kertaa kiinnittää huomiota saumojen ompelemiseen entistä enemmän ja päädyin ompelemaan ne kaikki oikealta puolelta, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta.

Seuraavaksi pitäisi laittaa nuoremman pojan ruskean tweed-takki puikoille. Ehkä sen jälkeen saan pikkuherrat poseeraamaan villatakit yllä, tällä hetkellä kaksikko vetelee tyytyväisenä päiväunia ja minulla on bloggausrauha:)

3902778879_766fd4e924.jpg

Neuleita kuvatessa huomasin komeamaksaruohossa kymmeniä perhosia, joten pakkohan niistäkin oli kuva napata... Syksy tulee pikkuhiljaa, mutta onneksi vielä on kaunista ja uskomattoman lämmintä, kelpaa myllätä puutarhahommissa;)

Mukavaa tiistaita,

Outi