Helmiksen kanssa pohdittiin Fufo- tempauksen järjestämistä ja päädyttiin taas ufoilemaan - aiheesta tulee lähiaikoina lisäinfoa Fufo-blogiin. Tänä vuonna mukana on "avoin sarja", johon kuuluvat kaikki "ei neulottavat tai virkattavat" keskeneräisyydet: pistelyt, ompelut... Juu, myönnän, että oma lehmä on tässä kohdassa pahasti ojassa: aktiivisempi neulominen verottaa kovasti aikaa muilta mieleisiltä käsitöiltä ja ressukat ovat jääneet nurkkaan odottelemaan vuoroaan. Tai oikeastaan vain yksi ressukka on päässyt ufoutumaan, nimittäin ryijyprojekti ei ole moneen kuukauteen edennyt pistoakaan ja tästä ufosta itselläni on oikeasti huono omatunto!

Fufoilusta innostuneena kaivelin työhuoneesta esille ryijyn ja päätin ottaa sen omaksi ufo-projektikseni:

1240420161_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näköjään viime pistelykerralla ovat langatkin jääneet valmiiksi neuloihin:) Ryijystä on tekemättä 24 riviä, joka karkeasti laskien olisi noin 12 tunnin homma. Tai olisi ollut ennen kahta kävelemään/kiipeämään oppinutta tutkijanalkua, nyt taitaa olla 48 tuntia lähempänä. Langat näyttivät olevan hyvin järjestyksessä lokeroissaan, ainoastaan valkoista ja beigeä pitää keriä lisää, ehkä jo ennen toukokuista Fufoilua?

Mutta ryijy on ehdottomasti kaikkein kallein käsitöihin liittyvä juttu minkä olen koskaan hankkinut (tuskin toista tulen ihan lähivuosina hankkimaan eikä ompelukonetta huomioida tässä...), joten onhan se saatava valmiiksi. Toivottavasti Fufo-tempauksesta olisi tässä asiassa kannustetta!

Ehkä edellisvuosien Fufo-tempauksista on ollut jotain hyötyä, koska neuleufoja ei ole kuin yksi. Tosin se oli jo viime vuotisissa Fufoiluissa mukana ja pahaa pelkään, että tulee olemaan ensi vuonnakin... Mutta jos ryijyltä jäisi aikaa, niin olisin ikionnellinen saadessani tämän ikuisuusprojektin valmiiksi:

1240420203_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mystery Stole 3 on aloitettu kaksi vuotta sitten KAL:n mukana, mutta ohjeen muuttuessa "siivelliseksi" suorakaiteen mallisen huivin sijasta lopahti innostus. Tällä hetkellä ohje on tunnistamattomassa paikassa, helmet jossain ja mielessä vain hatara ajatus mallin modauksesta oman maun mukaiseksi. Terassin oveen teipattuna huivin alku näyttää ihan kivalta ja pingotus tekisi kuviolle ihmeitä. Hoh hoijaa... Ehkä täytyy ryhtyä arkeologisiin ohjekaivauksiin.

Hiukan mietin jo sopivaa porkkanaa jos saan molemmat ufot tänä vuonna tehtyä. Tällä hetkellä vahvin ehdokas porkkanaksi on langanostolakko ufojen valmistumiseen asti ja sitten tarpeiden mukaan jotain ihkua...

Outi