Arvonta on siis päättynyt, vaikka en eilen illalla päässytkään ukonilman vuoksi koneelle puhaltamaan peliä poikki - pari tuntia mahtavia salamoita sai repimään töpselit irti pistorasioista, vaikka sähköt eivät menneetkään. Mutta kerran olen joutunut tietokoneen modeemin uusimaan parin kilometrin päähän osuneen salaman iskun takia, joten en viitsi ottaa turhia riskejä.

Todella kivoja matkavinkkejä oli tarjolla! Osa paikoista oli entuudestaan tuttuja ja osaan haluaisin ehdottomasti tutustua - kuten esimerkiksi Hämeenlinnan seutuun, kesäisessä Suomessa on paljon nähtävää. Tänä kesänä taidamme kuitenkin suunnata Ähtäriin, pikkumiehet tuskin vielä kovasti välittävät eläinten katselusta, mutta vanhemmat tykkäävät kovasti ja siellä pärjää hyvin vaunujen kanssa. Ja matkalle osuu, ainakin pienen mutkan tehdessä, Tapion kauppa:)

Virallisten valvojien nukkuessa vaunuissa vieressä voittajaksi arpoutui Möhönasu. Onnea!! Ja kiitokset kaikille osallistujille!

1629656.jpg

Viikonloppuna valmistui yksi ufo: Novitan Alabamat kokivat muutoksen virkatuksi peitoksi. Mun tavoitteena on vakaasti vähentää novitalaisten lankojen osuutta lankavarastosta ja senpä takia aloin jo talvella virkkailemaan isoäidinneliöitä muinaisesta Alabama puuvillalangasta (yksityiskohtana mainittakoon, että lanka maksoi 13 vuotta sitten Anttilassa 8,90 - ei pahan hintaista lainkaan). Alunperin tuosta langasta piti tulla kirjoneulepusero serkun vauvalle, mutta kirjoneule ei ole ollut silloinkaan vahva puoli hyvästä yrityksestä huolimatta:) Joten siitä tuli pitkän harkinta-ajan ja marinoinnin jälkeen kasa neliöitä, jotka lauantaina sain viimeisteltyä pieneksi peitoksi (n. 70cmx85cm). Suunnitelmana oli tehdä nurkkiin tupsut, mutta pieleen meni ja pätkät päätyivät lankojen taivaaseen... Muutenkin langanpätkiä tuli pääteltyä muutama. Muistiin itselle, että älä osta enää löyhäkierteistä puuvillalankaa ja jos ostat niin osta vain yhtä väriä, niin saat jotain fiksumpaa siitä aikaiseksi;) No, ehkä pojat vähän kasvettuaan tarvitsevat tilkkupeiton majaansa koristamaan?? Nyt mä olen vain äärettömän tyytyväinen, että sain peiton valmiiksi ja pääsen tekemään mukavampia juttuja!

1629653.jpg

Toiveissa on saada tänään valmiiksi juniorin puuvillahuppari, josta on 10 cm kylkisaumaa ja napit ompelematta ja langanpäät päättelemättä. Periaatteessa nopea homma... no, vaikka menisi yön puolelle, niin teen sen tänään:) Sitten mun kahdeksasta keskeneräisyydestä on puolet valmiina, Mystery Shawl on saanut muutaman rivin lisää (sen neulominen on taas tuntunut mielekkäältä), puuttuvaa pientä sukkaa on aloitettu ja palmikkoneule odottelee - tosin joudun toppuuttelemaan itseäni, etten tekisi vain sitä! Varrasvirkatun huivin alku on siirretty työhuoneesta neulekoriin, mutta peiton virkkauksen jälkeen virkkuukoukku ei houkuttele.

Sadepäiviä odotellessa,
Outi