Tässä blogissa on Fufoilulla yhtä pitkät perinteet kuin Fufoiluja on järjestetty ja yhtä pitkään on tämä blogi ollut olemassakin - kaksi vuotta tuli täyteen jokin aika sitten. Joten taas olisi aika tehdä jonkinlaista ryhtiliikettä keskeneräisyyksien osalta:) Helmiksen blogissa on juttua fufoilusta lisää.

Joten tuumasta toimeen, keskeneräisyydet pääsivät ulos auringonpaisteeseen tuulettumaan ja ryhmäkuviin. Pyykkikori oli oivallinen apuväline lankakerien ja tekeleiden kuskaamiseen, mutta taisi naapureilla olla ihmettelemistä kun asettelin neuleita kukkapenkin reunakiville...

1595077.jpg

Tässä kuvassa ei oikeastaan ole mitään muuta vikaa kuin se, että kuvan viidestä keskeneräisyydestä neljä on aloitettu toukokuussa... Puolustukseksi mainittakoot, että etualalla oleva pieni sukka tulee tarpeeseen, koska pikkumiehet kasvavat hämmästyttävää vauhtia ja edelliset sukat ja töppöset alkavat olemaan pieniä. Joten eilen illalla tikuttelin toisen sukan ja loin silmukat toista varten.

Myöskään violettien Embossed Leaves Socksien valmistuminen ei huoleta, onhan niistä jo toinen sukka valmiina ja toisestakin varsi on jo hyvällä mallilla. Valmistunee mitä todennäköisemmin pikapuoliin, koska malli ei juuri vaadi keskittymistä ja soveltuu hyvin telkkarineuleeksi. Viininpunainen mytty on aloitus Punokset puikoille- kirjan Aura-huivista, joka ei aloittamisensa jälkeen ole edennyt yhtään. Voi olla, että tämä tulee kerittyä takaisin kerälle - malli on kiva, mutta ajatus taisi katketa jossain vaiheessa sen aloituksen aikana. Mutta tuosta langasta aion sen huivin jossain vaiheessa tehdä!

Kuvan murheenkryyni on ehdottomasti beigestä Kitten Mohairista aloitettu varrasvirkattu huivi. Jälki on kyllä ihan kaunista, mutta tekniikka on ainakin mun toteuttamana hirvittävän hidas (tai vaatii lisää treeniä...). Kitten on kuitenkin niin kelju purettava, että täytynee virkkailla tätä aina jossain välissä... Tai ainakin kaivella se ohje jostakin!

Grafiitinharmaa palmikkotekele taitaa olla tämän hetken lemppari, sillä pitkään takaraivossa muhinut ajatus  itsesuunnitellusta palmikkovillatakista sai muutama ilta sitten alkukipinän ja välillä on ihan hauska tehdä hieman paksummilla puikoilla (4,5 mm) ja suunnitella työtä sen edetessä. No, on mulla siitä luonnos olemassa, mallitilkkuja ja suunnitelmia ihan paperillakin, mutta ei mitään pakollista ohjetta. Saa nähdä mitä tästä tulee.

1595080.jpg

Mutta tässä kuvassa on mun lankakorin keskeneräisyyksien kuningatar, viime kesällä aloitettu Mystery Shawl 3. Tekele on täynnä vaaleita koirankarvoja ja ohjekin on jossain hyvässä tallessa. Tämä vaatisi ehdottomasti jonkinlaisen oman sävellyksen tullakseen huiviksi, sillä ohjeessa oleva "siipi" ei todellakaan ole mun makuuni ja työ on jäänyt sen takia unohduksiin (no, viime kesän väsymyksessä oli liian paljon keskittymistä vaativa ja nykyään sama vika, joskin eri syystä;)). Mystery-huiveissa on se paha puoli, että lopputulosta ei tiedä, jos ryhtyy heti ohjeiden julkaisun jälkeen neulomaan. Pitäisi malttaa odottaa sen verran, että näkisi valmiin huivin ja päättäisi vasta sitten, että onko mieleinen... En kyllä purkamaankaan ala, joten kait tätäkin täytyisi viritellä eteenpäin?

Iiron vihreä puuvillahuppari (myös toukokuussa aloitettu) täytyisi saada pikapuoliin valmiiksi, puuttuvat hihat ovat puikoilla ja huppu tekemättä. Tämän on itse asiassa pakko valmistua pian, koska Onnin hupputakki on jo valmiina! Ehkä tarvitsisi aloittaa tikuttelut jatkamalla tätä?

Ja sitten pakollinen virkkaus tässäkin kuvassa: pieni kasa isoäidin neliöitä on jo valmiina ja muutama kerä Alabamaa olisi vielä virkkailtavaksi ennen kuin ne voi yhdistää peitoksi. Maaliskuussa aloitettu työ on jäänyt vähän unohduksiin puikkojen istuessa koukkua paremmin käsiin, mutta tarkoituksena on saada vuonna 1995 hankitut Alabamat käytettyä tuohon ja lankavarastoa kutistettua. Mutta langat ovat marinoituneet reippaat kymmenen vuotta komerossa, joten kait ne kesän aikana tulevat kulutettua?

Että näillä mennään. Viime vuonna oli suunnilleen yhtä monta ufoa, mutta onneksi mukana ei ole yhtään vuosikerta-ufoa... tavoitetta siinäkin!

616082.jpg

Fufoilut mielessä,

Outi