Juuri kun ajattelin, että kevät vihdoinkin koittaa, niin petyin pahasti - lunta tuiskaa ja sähköt ovat pätkineet - tietenkin illalla, jolloin olisi hieman enemmän omaa aikaa. No, kynttilän valossa neulominen on varsin tunnelmallista:) Pitää pistää itselle muistiin, että seuraavan kerran kun myrskyää, niin pitää keittää hyvissä ajoin termariin kahvia sähkökatkon varalta. Vaalean sininen mytty etenee pikkuhiljaa yhdessä toisen pienen mytyn (= toinen etukappale) ja toisen isomman mytyn (takakappale) kanssa. Pitsineule ei näytä juuri miltään ennen kuin sen pingottaa. Ja langan riittävyys on edelleen kysymysmerkki.

1411871.jpg

Päivällä ehdin sentään tekemään ristiäiskutsut valmiiksi ja kiikuttamaan ne postiin. Kutsujen hauskin osa oli valokuvaus: kameran muistikortille tallentui pitkälti toistasataa valokuvaa sängyllä makoilevista pojista mitä hassummissa ilmeissä. Välillä kuvattaville tuli nälkä ja täytyi pitää taukoa, mutta hauskaa oli... Ihana keksintö tämä digikamera, ei ennen olisi raaskinut tuhlata filmiä yhtä paljon ja nyt jää muistoiksi niitäkin kuvia, jotka eivät ole "niin täydellisiä", mutta kuitenkin niissä on sitä elämisen makua. Muuten kutsut on toteutettu varsin yksinkertaisella tekniikalla: valkoiseen korttipohjaan tein kohokuviointeina sydämiä, niiden yläpuolelle liimasin mustavalkoisena tulostetun kuvan, jonka kehystin ohuella hopeisella ääriviivatarralla ja alareunaan kutsu- ääriviivatarra. Sininen organzanauha rusetille ja sisälle valkoiselle paperille vaaleansinisellä fontilla tulostetut tekstipaperit.

Tarkkasilmäisin saattaa valokuvan taustalla nähdä helmineuletta ja sileää neuletta, kummitätini neuloi pojille Mambosta vauvan peitot, jotka ovat olleet kovassa käytössä ja säilyneet oikein hyvänä.

1411870.jpg

Käsitöitä ei muutamia virkattuja lappuja lukuunottamatta ole valmistunut, mutta kirjoja on hankittu - osa on jo tullut, osaa odotellaan. Joten pienimuotoinen neulekirjakatsaus on luvassa jossain vaiheessa... Kuuden kirjan tilaamisen jälkeen on jo kovasti syytä neuloa jotain valmiiksi!

Lumisateista iltaa,

Outi