10-vuotias kummityttömme oli esittänyt äidilleen toivomuksen ohuesta sukkalangasta valmistetuista villasukista, vanhat sukat kun olivat päässeet kulumaan puhki ja suru oli suuri... Kummitytön äiti tietenkin esitti toivomuksen eteenpäin ja ilomielin tein neidille uudet sukat. Toivomuksena oli joko vaaleanpunaiset tai vaaleansiniset, tällä kertaa arpa kallistui enemmän vaaleanpunaiseen. Puikoille pääsi Opal Magic, joka olikin jo odottanut hetken kaapista ulos tuloa ja malliksi valikoitui Nancy Bushin Lichen Ribbed Sock Knitting Vintage Socks- kirjasta. Tosin en tehnyt sukkaan ohjeen mukaista tähtikavennusta (star toe), vaan perinteisen sädekavennuksen. Mutta sukan walesilainen kantapää on kyllä ihana!

1106715.jpg

Kummipojan (4-vuotias) sukkien neulominen olikin sitten oma lukunsa - en muista, koska yhden sukkaparin tekemiseen on mennyt näin pitkä aika! Ensimmäinen sukka on aloitettu joskus syys-lokakuun vaihteessa ja eilen sain vihdoin viimein intoa tehdä toiseen sukkaan puuttuvan pätkän vartta, kantapään ja terän - aikaa ei mennyt montaa tuntia, mutta jostain syystä sukat vain olivat jääneet roikkumaan keskeneräisinä. Ihan perussukat ruskeasta Nallesta.

Yksi pariton kirjoneulelapanen kummittelee sohvalla ja huutelee kovaäänisesti itselleen paria. Pitäisi varmaan jostain kaivella ohje siihen ja tehdä asialle jotain... Vauvan housut ovat hyvällä mallilla ja mikäli onnistun muuttamaan kuvan villatakista ja housuista fiksusti mustavalkoiseksi, niin eiköhän niistä tännekin jossain vaiheessa tule kuva. Joulun alla kun vähän joka blogissa on liikkeellä hys-hys- juttuja ja salaisuuksia ja omasta mielestäni on vähän tylsä lukea kuvattomia postauksia. Myöskin Mystery Shawl III on kaivettu pois käsityökorista ja ajatuksena on tehdä kaksi samanlaista pätkää ja yhdistää ne. Jotenkin se alkuperäisen ohjeen "siipi" ei oikein tunnu omalle. Mutta MS3 on vasta kaivettu esille, siitä on vielä pitkä matka tosi toimiin:)

Joulukorttien askartelumateriaalit alkavat olla koossa ja varmaan itsenäisyyspäivän jälkeen pitää ryhtyä ahkeroimaan - jos viime vuonna olin ajoissa, niin tänä vuonna taidan olla tyylilleni uskollisesti viime hetkellä liikkeellä!

Outi