Onpa piristävää saada pitkästä aikaa jotain valmiiksi! Ja yhden valmiiksi saaminen edistää huomattavasti muiden keskeneräisyyksien valmistumista, joten saattaa käydä niin onnellisesti, että tämä harvoin päivittyvä blogi päivittyy tällä viikolla peräti kahdesti...

Vauvan haalarit ovat koko syksyn olleet neulekorissa ja välillä niitä on tullut tehtyä ihan innolla ja välillä olen melkein halunnut unohtaa ne korin pohjalle. Neulominen kun on tänä syksynä tuntunut hieman "tökkivän"´enkä väkisin ole viitsinyt yrittää. Päällimmäisenä syynä haluun unohtaa haalarit korin pohjalle oli kuitenkin se, että jotenkin nämä hormonit ovat sekoittaneet terveen ohjeen lukemisen taidon sekä järkeilyn ja yksinkertaisesta ohjeesta neuloa haalareiden takaosa korkeammaksi oli muodostua ylitsepääsemätön este... Ihan selkeä ohje vaati anopin avuksi taivuttamaan (rauta)lankaa sellaiseen muotoon, että ymmärsin miten ohjeen mukaan piti toimia. Mutta kiitos anopille, neulominen alkoi taas maistua ja valmistakin tuli tuossa tuokiossa:)

Haalarin ohje on Kauneimmat Käsityöt 2/2005-lehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty Dalegarnin Baby Ull- lankaa, mutta koska tavoitteena on käyttää omia lankavarastoja mahdollisimman tehokkaasti, niin puikoille pääsi Arwettan herneenvihreä merinovillaa (80%) ja nylonia (20%) sisältävä ihanan pehmoinen matkamuistolanka viime kesäiseltä Saaremaan reissulta. Puikkoina oli 2 mm:n ja 2,5 mm:n puikot.

1043530.jpg

Vauvan haalareiden ohjeen koko on 0-3 kuukautta, mutta kun vertasin haalareita 56 cm:n housuihin, niin aika liki sitä kokoa taitavat olla. Olisi selvempää, jos annettaisiin selkeät senttikoot, koska vauvat ovat kovin eri kokoisia. Haalareiden miehustan yksinkertainen pitsikuvio on mielestäni tosi kaunis. Napin lävet piti ohjeen mukaan joko virkata tai ommella. Päädyin virkkaamaan ja nappivarastosta löytyi kaksi sopivaa vaaleaa nappia kuin ihmeen kaupalla.

1043531.jpg

Lankavarastosta tuli kulutettua myös 50 gramman kerä valkoista Novita Woolia perusvauvan sukkiin - täydellinen välityö, jossa ei tarvinnut miettiä juuri mitään. Haalarien valmistumisen jälkeen tuli pakonomainen tarve päätellä sukkien langat, jotka olivat odottaneet loppusilausta jo jokusen hetken. Muutaman minuutin työ, jota on lykätty muutamia päiviä...

Lankavarasto pieneni haalarin ja sukkien myötä peräti 135 grammaa.. Pieniin neuleisiin valitettavasti menee kovin vähän lankaa eikä lankavarasto hupene sitä tahtia kuin toivoisin. Viimeistelyn alla on pikkuruinen neulepusero Novitan Bambusta, mutta hihojen kiinnittäminen tuntui eilen illalla aivan liikaa ajattelua vaativalta toiminnalta eikä kotoa löytynyt siihen sopivia nappejakaan. Ehkä huomenna, tänään en jaksa lähteä kaupunkiin muutaman napin takia:)

Postin mukana on tullut taas uusia houkutuksia, viimeisimpänä tämänpäiväinen Interweave Knits. Toinen toistaan ihanampia malleja *huokaus*.. Eilisessä Kotiliedessä oli ihanannäköinen Sirdarin Hug-langasta tehty pitkä neuletakki, joka myös aiheutti huokailua ja pienimuotoisen halun rynnistää lankakaupoille. No, jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei niin kovin pienimuotoistakaan, kävin jo Tekstiiliteollisuuden sivuilta kurkkimassa Sirdar Hugin värikarttaakin. Tietääkö joku miten tuo lanka käyttäytyy? Nyppyyntyykö helposti?? Vähän arveluttaa, kun langassa on kuitenkin melko reilusti polyesteriä...

Laskeskelin, että lankavaraston -10%:n tavoitteesta puuttuu 215 grammaa ja työn alla on tuo valmistumassa oleva pusero ja leikki-ikäisen villasukat, joten lankakaupoille voisi pian lähteä ihan hyvällä omalla tunnolla ja ystävien patistelemana/lahjomana.. Sillä jokin aika sitten tuli pyöreitä vuosia täyteen ja tällä viikolla hyvät ystäväni tulivat aivan yllättäen piristämään sateista maanantai-iltaa leivonnaisten ja lahjan kanssa. Isot kiitokset vielä teille, jos tätä satutte lukemaan! Mikäpä neulojalle olisi mieluisampi lahja kuin lahjakortti käsityöliikkeeseen... hyvin tuntevat:)

Niin ja kyllä täällä on ommeltukin, aluslakanat ja ensimmäiset pussilakanat ovat valmistuneet eikä sopuisaan yhteistoimintaan ompelukoneen ja saumurin kanssa ole vielä tullut ryppyjä (*koputtaa puuta*). Luonnonvalkoisista aluslakanoista ei ole valokuvaa, koska odottavat mankelointia eikä peruslakanoissa juuri ole kuvattavaa, mutta pussilakanoista jonkinlainen kuva:

1043534.jpg

Lakanoiden päällipuolella on koristuksena valkoinen pala lakanakangasta ja brodyyripitsiä, nurja puoli on kokonaan kuviollista nallekangasta. Saumurin palauttamisella ei kuulema ole kiire, joten lähiaikoina on luvassa lisää ompeluksia, ainakin toiset pussilakanat ja koristetyynyt sohvalle.

Nyt täytyy lähteä askartelemaan korttia syntymäpäiväänsä juhlivalle ystävälle, joten palaillaan taas.

Outi