Puolitoista viikkoa vierähti mukavasti matkaillessa pitkin poikin koti-Suomea, mutta huomenna on taas edessä paluu arkeen... masentavaa! Laskujeni mukaan istuin hanttimiehenä noin 2300 kilometrin matkan ja 300 kilometriä ajoin itse, joten tuli jotain neulottuakin matkan varrella ja mökillä. Lankoja kävin katsomassa kuusamolaisessa käsityöliikkeessä, samoin yhdessä tavaratalossa, mutta en tällä kertaa ostanut neulottavia matkamuistoja. Menomatkalla Oulun kautta Kuusamoon sain valmiiksi Madder Ribbed Socks-mallin mukaiset sukat. Lankana oli Regian Cotton, puikot 2,5 mm bambut ja kuva on hmm.. kehnohko, koska en viitsinyt herättää isäntää päiväunilta sukkien takia;) Molemmista jaloista otettu kuva jääköön kuva-arkistojen kätköihin.

131208.jpg

Sukkien jälkeen puikoille pääsi Malibu-huivi Mark & Kattensin vihreästä Scillasta, joka on edistynyt parin kerän verran, mutta pääsee kuvaan vasta pingotettuna kolmannen kerän jälkeen. Palataan siihen myöhemmin. Samoksesta Modan ohjeella valmistettu bolero tuli myös valmiiksi, kuvassa sitä ei ole vielä pingotettu/höyrytetty, vaan hätäisesti kasattu yhteen. Uskon, että pingottaminen tekee sille ihmeitä... ihan hauska työ vaihteeksi, eikä virkkaamisesta koitunut mitään sen suurempia traumoja.

131212.jpg

Eli työn alle jäi Malibu-huivi, mutta neljän kerroksen mallikerta on tosi helppo muista ja työ sujuu vaikka televisiota katsellessa. Ene's Scarf oli myös matkalla mukana ja tuli jälleen kerran puretuksi ja uudelleen luoduksi - taas vaihteeksi kaikki 375 silmukkaa (olikohan jo 5. kerta?). Tosin vastoinkäymisistä viisastuneena jätin työn silmukoiden luomisen jälkeen sivuun odottamaan silmukkamerkkejä mallikertojen väliin, sillä enää en aio purkaa sitä, vaan paneudun huolella ja ajan kanssa alkuun pääsemiseen... tässä vaiheessa ei kuulunut sitten nauraa!

Ihan koko viikkoa ei kulunut puikkoja kilkutellessa, josta todisteena muutama kuva Oulangan kansallispuistosta, jossa olimme pariin otteeseen patikoimassa. Kaunis paikka, suosittelen lämpimästi!

131244.jpg

Jyrävän putous

131252.jpg

Maisema pienen Karhunkierroksen varrelta.

Huomenna on taas työpäivä ja pyykkivuori on melkoinen, joten tällä kertaa päätän tähän. Viikon aikana on niin paljon päivitetty blogejakin, että menee hetki, että olen taas ajantasalla!

Outi