Tällä kertaa ei ole mitään valmista luomusta esiteltäväksi, sillä kahden jäljellä olevan Ufo-neulepuseron hihat valmistuvat hitaasti, koska en ole ehtinyt hirvittävän paljon neuloa. Joka tapauksessa kaikki kolme puuttuvaa hihaa on aloitettu, ja toiveissa on, että valmista tulisi kesäkuun aikana. Saa nähdä kuinka käy!

Koska kodin sisustaminen, käsityöt ja puutarhajutut ovat kaikki minulle mieluisia asioita, päätin liittyä Ideoiden Koti -nimiseen kirjakerhoon. Liittymiskirjaksi valitsin Debbie Stollerin Stitch'n bitchin, osittain sen vuoksi, että kirja on ollut jonkin verran pinnalla viimeisen vuoden aikana ja sen sai nyt halvalla... Neulojan käsikirjaksi nimetty kirja ei ollut kovin ilahduttava tuttavuus, vaikka Stoller (ja kirjan kääntäjä) onkin kirjoittanut tekstin hauskasti. Sisällöltään kirja jäi aika ontuvaksi, sillä perustekniikoiden lisäksi odotin saavani jotain muutakin. Joitakin kivoja ohjeita kirjasta tosin löytyi, mutta ei mitään sellaista, jota olisi pakko päästä heti neulomaan. Ehkä kirja on tarkoitettu neulomisesta vasta innostuneelle teinitytölle?

Kirjassa ollut puikkotaulukko herätti minut kuitenkin keräämään kaikki talosta löytyvät neulepuikot ja virkkauskoukut samaan listaan, jota voi säilyttää vaikka kalenterin välissä - kalenterihan kulkee aina mukana. .

105468.jpg

Tulostin kirjassa olevan taulukon ja liimasin sen ensimmäiselle käteen osuvalle kartongin kappaleelle, sen jälkeen vaan mittailin puikkoja ja rastitin taulukkoa. Joitakin puikkoja oli useammat, joitakin sen sijaan puuttui - miten ihmeessä meidän taloudesta ei vielä löydy 3,5 mm pyöröpuikkoa, vaikka mielestäni sen olen jo ostanut?? Amerikkalaisittain puikkokokoihin on merkitty 2,25 mm puikot, jotka voisivat olla hyvät Opal Yarnin lankojen kanssa. Yritin haeskella niitä sekä Get Knittediltä että Angel Yarnilta, mutta laihoin tuloksin, myöskään Phildar ei tuntenut tuota puikkokokoa. Taulukon puikkokokojen lisäksi talosta löytui nro 7 pyöröpuikkoja sekä 2,5 mm lyhyt Addin pyöröpuikko, jonka kanssa harjoittelu on vielä kesken, kädet tuntuvat hirvittävän kömpelöiltä noin lyhyen puikon kanssa! Tietääkö joku, mistä 2,25 mm:n sukkapuikot voisi ostaa?

Ufojen lähestyessä valmistumista on mieleen tullut  jo vaikka minkälaisia vaihtoehtoja tulevista töistä: huiveja, sukkia, paitoja, lapasia... Itselläni ja aviomiehellä on jo niin paljon neulepaitoja, että täytyy varmaan ryhtyä miettimään neljän kummilapsen ja muiden joululahjoja! Nopeasti laskettuna tänä vuonna on valmistunut tai valmistumaisillaan viisi puseroa tai villatakkia omaan käyttöön eikä vaatehuoneiden tilat valitettavasti ole rajattomat;) Phildarilla oli kyllä suloisia lastenneuleita, joista voisi saada hyviä ideoita toteutettavaksi. Mummini kertoi tuoneensa tuliaisiksi virolaista villalankaa, jota en vielä ole nähnyt, mutta josta ajattelin tekeväni toisen Mystery Shawlin - malli oli niin kiva, että voisin tehdä toisen hieman Wetterhoffin Sivillaa paksummasta langasta. Ja onhan nuo aiemmin esittelemäni Tapion lankakaupan langat odottelemassa eikä kaikki varastolangat todellakaan ole loppu...

Tästä taisi tulla vähän sekalainen päivitys. Ehdotuksia ufoilun jälkeisen elämän töistä otetaan vastaan, erityisesti kolmiohuiviohjeita virolaiselle käsinvärjätylle villalangalle kaivataan. Muistaako joku sen amerikkalaisen nettisivun osoitteen, jonne on koottu kolmiohuiviohjeiden linkkejä?

Outi