|
10.09.2006 - 11:04
Villatakkiprojektin jälkeen ei mikään työ vetänyt puoleensa mitenkään erityisesti - uusimmat lankahankinnat olla " möllöttävät" lipaston päällä eivätkä vielä erityisemmin huutele puikoille pääsyä vaan pikemmin kerien silittelyä ja hellimistä. Joten oli keksittävä jotain kiinnostavaa tekemistä, jotain uutta ja jotain, mitä voisi tehdä autossa. Ensimmäinen uusi projekti on Haruha-sukka vaaleanvihreästä Nallesta. Jotenkin kärjestä aloitettavan sukan aloittaminen tuotti hirvittävän määrän päänvaivaa, mutta ratkaisu ongelmaan löytyi yhtenä päivänä postilaatikosta 10 cm:n sormikaspuikkojen muodossa. Tai sitten olin jo yrittänyt kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla ja osuin vahingossa oikeaan tai ainakin toimivaan aloitukseen. No, joka tapauksessa ensimmäinen sukka on aloitettu ja kantapään neulomista odotellaan: en ole koskaan tehnyt kantapäätä väärinpäin enkä tiimalasina, saapi nähdä mitä tulee. Jotenkin se reunasilmukan kiristäminen tuntuu aiheuttavan jumitusta aivonystyröissä. Modan haarukkapitsihuivi sai kaivamaan äidin vanhan pitsihaarukan esille ja kerä beigeä Kitten Mohairia pääsi käsittelyyn. Mielenkiintoinen uusi tekniikka ja huivin ensimmäinen haarukkapitsi on valmiina. Valmiiden lenkkien määrän laskeminen on konstikasta, mutta muuten aika yksinkertainen juttu. Tosin kappaleiden yhdistäminen on vielä hamassa tulevaisuudessa, joten katsotaan sitten uudelleen... Viimeisenä puikoille pääsi Branching Out, jonka ohje on ensimmäisiä netistä bongaamiani neuleohjeita noin vuosi sitten. Huivi edistyikin oikein hyvin perjantaisella Ikean reissulla, kun mallikuvio jäi helposti mieleen ja takapenkkiläisenä ei tarvinnut huolehtia ajamisesta. Pingottaminen kyllä viimeistelee pitsihuivin, sillä muuten se näyttää melko säälittävältä mytyltä.
Huomenna täytyy mennä töihin kesäloman jälkeen, joten neulomiseen käytettävä aika vähenee. Masentaa jo etukäteen, kun ajattelen edessä olevan työsotkun selvittämistä... tiistaina sitten jo tuntuu, ettei olisi lomalla ollutkaan ja talvilomaan on niiiin pitkä aika. Pöh. Outi
SNY kirjoitti 11.09.2006 - 19:20
Saapi postia alkaa odotella hän ;-) Ihania pikkujuttuja sinulla tekeillä!
Flunssan kourissa SNY
Outi
kirjoitti 11.09.2006 - 21:15
SNY: kiva, arvaa riennänkö nyt joka päivä intoa piukassa postilaatikolla? Koitahan päästä eroon flunssasta - Nessusta on tälläkin suunnalla tullut vähän turhan hyvä kaveri...
|
Kirjoittaja
Arkisto
2009 2008 2007 2006 Laskuri
Lankavarasto
Alkuvarasto 1.1.09 12,461 kg Varasto nyt 11,629kg Ryijy-projekti
Ryijystä on 6.5.2009 tehty 63 riviä 68 rivistä - 92,65%... |